Kiinnostuitko?

Juhlavuoden Käyttäjäpäivät keräsi striimin ääreen yli 100 osanottajaa

CPU:n 35-vuotisjuhlavuoden Käyttäjäpäivät järjestettiin livestriimin välityksellä 22.9.2021

Tapahtuman juonsi monille tuttu uutiskasvo Jussi-Pekka Rantanen. Mukana tapahtumaa mahdollistamassa olivat pääyhteistyökumppani HP ja sekä ReceiptHero, Pivo, Toshiba, Verifone sekä Valtiokonttori.

Tapahtumaan ilmoittautui yli sata osanottajaa lähes 50:stä eri asiakasorganisaatiosta.

Toista kertaa etänä järjestetyn tapahtuman ohjelma piti sisällään asiaa muun muassa CPU:n uusista ratkaisupaketeista ja Ceeposin eri ratkaisukokonaisuuksien tuotekehityksestä sekä maksamisen tulevaisuutta pohtivan paneelikeskustelun.

Lisäksi Valtiokonttori raotti Suomi.fi-maksamisen uusia tuulia ja juhlavuoden mukaisesti muistelimme myös CPU:n 35-vuotista matkaa nykyisen kaltaiseksi asiantuntijayritykseksi.

Tuotekehitys kiinnosti

Lokakuun alussa keräsimme tapahtumasta palautetta kyselyn avulla. Palautekyselyyn vastasi lopulta noin kolmasosa tapahtumaan ilmoittautuneista. Kyselyvastauksissa Käyttäjäpäivät sai yleisarvosanaksi kiitettävän. Tapahtuman ohjelmasisältö ylsi niin ikään keskiarvoltaan kiitettävään ja tekniselle toteutukselle annettiin arvosanaksi hyvä. Kaikki vastaajat ilmoittivat halukkuutensa osallistua jatkossakin CPU Oy:n järjestämiin tapahtumiin.

Kaikista Käyttäjäpäivillä esillä olleista aihealueista eniten kiinnostusta osallistujissa herättivät verkkomaksuratkaisun tuotekehitys, maksamisen tulevaisuuden paneelikeskustelu sekä asiointi- ja mobiilimaksamisen tuotekehitys.

Yksittäisistä uutuuksista kiinnostavimpina pidettiin uutta selainpohjaista kassaa, Ceepos Mobiilimaksun uusia ominaisuuksia sekä verkkokaupan uusia maksupalveluja.

Erityiskiitosta palautteissa annettiin juontaja Jussi-Pekka Rantaselle: ”Kaiken muun hyvän lisäksi päivän juontaja oli aivan huippuluokan osaaja, osasi viedä ohjelmaa sujuvasti eteenpäin. Siinä näkyi ammattitaito!”

Keräsimme palautetta myös tapahtuman toteutustavasta. Palautteeseen vastanneista melkein puolet osallistuisi mielellään Käyttäjäpäiville etänä myös tulevaisuudessa ja kolme neljästä haluaa palata tapahtuman sisältöön videotallennemuodossa jälkeenpäin.

Kiitämme lämpimästi kaikkia palautekyselyyn vastanneita! Palautteet otetaan huomioon ensi vuoden Käyttäjäpäivien suunnittelussa.

Tapahtuman videotallenne ja materiaalit on toimitettu kaikille Käyttäjäpäivien osallistujille 5. lokakuuta. Mikäli et osallistunut Käyttäjäpäiville, mutta haluaisit hankkia käyttöoikeuden tallenteeseen, olethan yhteydessä myynti@cpu.fi.

Lisätietoja

Uutinen

CPU:n & Monetran yhteiscase: Kuhmon kaupunki

Lue lisää