Kiinnostuitko?

Palvelupäällikköpalvelu

Meille on tärkeää, että asiakkaamme hyötyvät käyttämistään Ceepos-ratkaisuista täysipainoisesti. Laajojen ja maksutapahtumiltaan vilkkaiden asiakasympäristöjen toimivuuden seuranta ja kehittäminen on palapeli, joka voi vaatia asiakkaalta mittavia resursseja. Silloin auttaa, kun vastuun kokonaiskuvasta voi luovuttaa asiantuntijalle, joka tuntee käytössä olevan maksamisen alustan läpikotaisin.

Palvelupäällikköpalvelun avulla toimimme asiakkaamme kumppanina heidän asiakasympäristönsä seurannassa ja kehittämisessä. Palvelupäälliköllämme on syvä tuntemus kunkin asiakasympäristön erityispiirteistä, ja niinpä hän osaa antaa kullekin asiakkaalle yksilöityä tukea käyttökokemuksen kasvattamisessa.

Laajuus tarpeiden mukaan

Palvelun kattavuus räätälöidään kunkin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Palveluun voidaan sisällyttää sekä asiakasympäristön nykytilanteen säännöllistä seurantaa ja monitorointia että eri osa-alueiden kehittämiseen tähtääviä toimintoja.

Palvelupäällikköpalvelu on pilotoitu onnistuneesti alkuvuodesta 2020 ja on saatavilla muille asiakkaillemme joulukuusta 2020 alkaen.

Kysy lisää palvelusta: Anna Poutiaiselta anna.poutiainen@cpu.fi tai myynnistämme myynti@cpu.fi

Lisätietoja

Anna Poutiainen
Palvelupäällikkö
Uutinen

35-vuotias CPU raikasti ilmettään

Lue lisää